L U K U  4   

   Psykoosien perusta luodaan ensimmäisen elinvuoden aikana. Synnyin 7-henkiseen perheeseen väkivalloin jalat edellä ulos keskosena. Elämäni ensimmäisen viikon vietin happikaapissa sinisenä. Kaksosveljeni oli äidilleni kaikki kaikessa. Minä olin kuulemma huutanut ensimmäiset kaksi vuotta, ja pikkuvelikin oli siihen mennessä jo vuoden ikäinen. Perheeseeni kuului isä, äiti, isosisko, kaksosveljeni, minä, pikkuveli, ja pikkusisko. Heissä oli minulle kaikkea, mutta koska minä en ollut esikoinen, en kuopus enkä poika, vaan keskimmäinen tyttö, en ollut heille mitään. Varhaislapsuudessani lapset syötettiin kellon mukaan, eikä heitä pidetty sylissä. Pienenä tyttönä uskoin että minun kaikkivoivilla mahtavilla vanhemmillani oli yksinoikeus totuuteen ja viisauteen. Sen vuoksi kaiken mitä he sanoivat täytyi olla totta ja oikein. He eivät välittäneet minulle viestiä siitä että olisin ollut rakastettava ja arvokas, vaan minun osakseni saama kohtelu osoitti minulle että olen paha ja huono. Minua hallittiin pelolla ja selkäsaunoilla. En muista muita fyysisiä kontakteja kuin ne lukuisat selkäsaunat joissa minua pidettiin kädestä kiinni paitsi etten pääsisi karkuun, myös etten kaatuisi iskun voimasta. Kun jouduin vanhempieni hyökkäysten kohteeksi, ainoaksi mahdollisuudekseni suhtautua siihen jäi alistua ja luovuttaa. Vanhemmat saivat käyttäytyä miten vain halusivat, ja minun oli silti siedettävä sitä. Itsensä ilmaisemisesta seurasi hylkääminen.

Kun lasta kohdellaan kaltoin, hän tuntee valtavaa suuttumusta. Kulttuuri osallistui lastenkasvatukseen. Poikalasten sallitaan ilmaisevan suuttumustaan huutamalla, tappelemalla, ja harrastamalla aggressiivisia urheilulajeja, kun taas tyttöjen odotetaan olevan lempeitä ja kohteliaita. Tunsin syyllisyyttä kielletyiksi kokemistani vihantunteista. Sain itseni uskomaan että minulla oli niitä sen vuoksi kun olen paha ja huono. Aloin käyttäytyä sillä tavalla että se todistaa kaikille, minulle itselleni mukaanlukien, etten suinkaan ole vihainen, vaan tosiasiassa rakastava. Mitä nöyremmäksi kävin, sitä enemmän toiveeni ja tarpeeni sivuutettiin, ja mitä enemmän ne sivuutettiin, sitä nöyremmäksi kävin yhä yltyvää rasivoani vastaan. Tällaista noidankehää jokainen kaltoin kohdeltu lapsi joutuu kiertämään. Juuri tämä vaurioitunut minäkuva enemmän kuin mikään muu tekijä altisti minut myöhemmin hyväksymään kaiken väärinkäytön ja julmuuden.

   Aitoa rakkautta ei voi myydä eikä ostaa. Sen voi vain saada lahjaksi. Kun miehet saivat rakkautta lahjaksi, kuin alkuasukkaat he pitivät lahjaksi saatua arvottomana ja minua huorana. Jos minä olen huora, niin onkohan maksullinen nainen sitten arvokas madonna? Huora ja madonna eivät tietenkään ole synonyymeja. Liioin synonyymeja eivät ole nunna ja madonna. Nunna ei ole sukupuolisuhteessa keneenkään, sai lahjoja tai ei. Madonna voi olla, mutta ilman korvausta, toisin kuin huora. Todistaakseni etten ole huora, olin ennen hyväksikäytetty kuin olisin ottanut korvauksen. Kun miehet pitävät naista huorana, oli kyse rahasta tai rakkaudesta, tai vaikka ei olisi sukupuolisuhdetta lainkaan, tällaiset miehet eivät olisi ansainneet keneltäkään naiselta yhtään mitään. 

L U K U  5

   Kun aviomieheni oli lapsi, hänen isänsä muodosti perheeseensä pienoisdiktatuurin, jossa vain hän itse sai ilmaista itseään. Hän pahoinpiteli vaimoaan ja poikaansa psykologisesti ja fyysisesti. Hänen äitinsä toteutti miehensä kanssa pahoinpitelijä-uhri-suhdetta, ja käyttäytyi enemmän avuttoman lapsen kuin aikuisen tavoin. Hän jätti poikansa ilman mitään suojaa isäänsä vastaan, ja isä oli varsin pelottava hahmo. Poika oppi jo varhain elämässään isänsä vihan ja halveksunnan naisia kohtaan. Viestit, jotka poika sai, kuuluivat: miesten on aina pidettävä naisia vallassaan, ja että he saavat tuon vallan luokkaamalla, nöyryyttämällä ja pelottelemalla naisia, ja että naisten pahoinpiteleminen on hyväksyttävää. Jos poika yritti olla erilainen kuin isänsä, se merkitisi sitä että hän oli isänsä silmissä paha ja huono, ja häntä rangaistiin siitä ankarasti. Hänen ei sallittu tekevän yksinkertaisiakaan erehdyksiä. Ainoa varma keino saada isänsä hyväksyntä oli käyttäytyä samalla tavalla kuin tämä. Koska pojalla oli tarve samastua isäänsä, hän katsoi isänsä tekemisiä läpi sormien, vaikka tämä oli brutaali. 

   Äiti myös vaihtoi rooleja poikansa kanssa. Äidistä tuli poikansa rakkautta kipeästi kaipaava pelokas lapsi, joka odotti että hänen pieni poikansa pelastaa hänet. Panemalla poikansa rooliin jotä tällä ei ollut mahdollisuutta toteuttaa, poika ei voinut muuta kuin tuntea itsensä riittämättömäksi, ja se osaltaan herätti pojassa syvää kaunaa ja katkeruutta naisia kohtaan. Lisäksi äiti jätti ympärileikkaamatta poikansa, vaikka siihen olisi ollut terveydellinen peruste, mutta vain, jotta pojasta ei tuntuisi hyvältä naisten kanssa, jotta hän jäisi kotiin pelastamaan äitinsä. Kivun pelosta poika ei itsekään aikuisena leikkauttanut itseään, aivan niinkuin ei mennyt hammaslääkäriinkään. Kun poika kielsi itsensä maskuliinina, koska tunsi itsensä pikkupojaksi, hän joutui konfliktitilanteeseen hänen oman itsen kanssa. Silloin hänen itsetuntonsa oli epäterve, ja hänen maskuliinisuutensa oli riippuvainen siitä että minutkin kielletään feminiininä. Näkövammani takia hän samasti minut äitiinsä, joka myöskin oli näkövammainen. Hän hyökkäsi minun kimppuuni aivan niinkuin olisi halunnut hyökätä äitinsä kimppuun. Äiti olikin hänen todellinen vihan kohteensa.

   Aviomieheni säilytti mielenterveytensä vain menettääkseen sen elämällä minun pahaa aavistamattoman kanssa parasiitinomaisessa yksipuolisessa symbioosissa itsetuntoni kustannuksella. Hän eristi minut sosiaalisesti, koska laski, aivan oikein, mitä pienempi merkitys muilla, sitä suurempi hänellä. Hän saattoi minut raskaaksi kahlitakseen minut lapsilla väärinkäytettäväkseen, jotta tuntisin itseni niin surkeaksi etten pystyisi häntä milloinkaan jättämään. Kun lapset olivat pieniä, hän loisti arjet aamusta iltaan poissaolollaan. Viikonloput hän joi ja öykkäröi. Lapsetkin saivat osansa. Hän nimitti omia puolustuskyvyttömiä lapsiaan niin halventavalla nimellä, etten kehtaa sanoakaan. Hän hyväksi käytti minua, ja oli sairaalloisen mustasukkainen. Etsiessään korvausta sille, mit ilman jäi lapsuudessaan, hän oli pettänyt minua, ja projisoi sitä minuun. Ensin hän lateli tappouhkauksia vasten kasvojani, ja kun tiedustelin häneltä, että eikö hän arvele että täällä on ongelmia, hän vastasi, ettei täällä mitään ongelmia ole, että minä vain kuvittelen niitä. En osannut epäillä hänen vaikuttimiaan, joten aloin epäillä omia havaintojani, joka oli jättiaskel väärään suuntaan. Rauhan säilyttämisemksi suhteessa olin luopunut ihmisistä, jotka ennen olivat minulle tärkeitä, harrastuksista, toiminnoista, omista mielipiteistäni, ideoistani, asenteista, toiveistani ja unelmistani. Itkin enemmän kuin ennen, olin päästänyt itseni fyysisesti rappiolle, painoni oli pudonnut huomattavasti. Minulla on pituutta 177 cm ja painoin 57 kg.

   Lisäksi appivanhemmat puuttuivat joka asiaan, erityisesti appi. Tämän tilanteen vallitessa ei kestänyt kauaakaan ennen kuin minä menetin itse hillintäni ja sanoin enemmän kuin olin aikonut. Tällainen purkaus otettiin vastaan jäätävän ivallisesti ja samalla tervetulleena todistuksena minun miniän mahjdottomuudesta. Sitten ei ollutkaan enää pitkä matka siihen että miniää, joka välillä suutuin ja valillä puhkesin itkuun, alettiin minittää hulluksi. Tämä nimitys oikeutti tietysti entistä epäinhimillisempään kohteluun, sillä eihän totutun ajattelutavan mukaan hulluilla ole mitään väliä. Hullu on jo muiden ihmisten  -ja perheenjäsenten-  yhteydestä poistyönnetty olio, kaikista muista poikkeava. Sama käsitys miniästä istutettiin naapurienkin mieliin. Tämän sain tietenkin huomata monin tavoin. Aloin tuntea itseni yksinäiseksi ja koko ympäristöni hylkäämäksi. Sietämätön tilanne pani ajattelemaan pois lähtöä; lapset kuitenkin pidättivät, eikä minulla ollut edes paikkaa minne mennä. Tämän tiesivät aviomieheni vanhempineen, he tiesivät, että olin täysin heidän armoillaan ja he voivat minua yhä enemmän kiusata. Vihantunteeni eivät kadonneet tukahduttamalla. Freud sanoi että psyyke on umpinainen. Sinne ei voi padota tunteita loputtomiin. Kun tunteiden normaalit ilmaisukanavat salvattiin, ne palasivat mielisairaudeksi naamioituneena. Ensimmäisenä hain apua psykiatriasta.

L U K U  5

   Diagnoosini on skitsoaffektiivinen. Se on epätyypillisesti skitsofreeninen ja maanisdepressiivinen, tyypillisesti ei kumpaakaan, vaan on niitten välimuoto, ja mielisairauksista kaikkein lievin. Sitä kutsutaan nerodiagnoosiksi. Se ei ole kovin yleinen, muttei kovin harvinainenkaan. Olin täysin menettänyt käsitykseni siitä mitä minulle tapahtui, en tiennyt minkä ongelman aiheuttamisesta olin itse vastuussa, miltä minusta pohjimmiltani tuntui, tai mitä aviomieheni suhtautuminen minussa sai aikaan. Saadakseni elämäni uudelleen hallintaani halusin määritellä mikä on todellista, sen sijaa että olisin jatkuvasti hyväksynyt muiden todellisuusversion. Terapiassa minä annoin tietenkin oikeat esitiedot. Lääkärihän sentään toimii niiden pohjalta. Niin luulin. Selkäni takana aviomieheni ja hänen isänsä kiistivät alkoholiongelman antaakseen vaikutelman siitä ettei ole muitakaan ongelmia. Että minä se vain olen paha. Heille sopi paremmin, että muu yhteisö parantaa minut lääkehoidolla, joka jättää ongelmat sopivasti ennalleen. Viranomaiset tietävät että miesten kertomukset aina muuttuilevat, ja silti ihan täysin mielivaltaisesti päättivät uskoa heitä, koska se on sukupuolittunutta. Sairastumiseni ei perustunut mihinkään väärinkäsitykseen. Silti minua pidettiin vain skitsoidisena.

   Itse terve naispuolinen terapeutti piti minua halveksittavana ja kielsi minut ihmisenä sairauden perusteella. Hän ei halunnut ymmärtää että olin sairastunut vain kulttuurin kovuudesta, vaan piti minua geneettisesti sairaana ihan vain omaa surkeuttani lesbona. Se että olin synnyttänyt kaksi lasta ei todistanut hänelle mitään. Hän ei tohtinut nähdä aviomieheni huonoa käytöstä raivostuneen ihmisen vihanpurkaukseksi, vaan yritti parantaa ytimeltään tervettä todella sairaaksi, kun hänen käsityksensä uhrin minäkuvan vaurioitten korjaamisesta oli uhrin vikojen kaivelu. Syynä hyöty hän laskelmoi, että todistaakseni etten ole lesbo, jouduin olemaan ennen huonossa suhteessa mieheen kuin missään suhteessa naiseen, jotta todella kääntyisin lesboksi, tämä kuitenkin ilman että olisin saanut myönteistä vaikutetta naisista, jotta sitten hän itse kääntääkseen minut takaisin heteroseksuaaliksi, voisi hyväksikäyttää minua sairasta, tämäkin ilman että saisin myönteistä vaikutetta miehistäkään? Törkeää. Kun "terapia" epäonnistui, hän oli sitä mieltä että minä en pysty terapiaan, eikä että hän ei sitä minulle pysty antamaan. Huoraus ja lesbous tosiasiassa kumoavat toisensa.

   Kun viranomaisilla ei ollut oikeaa käsitystä sairastumisestani, minulla oli todellinen ongelma. Aika ajoin minut hoidettiin teiteellisesti kuntoon sairaalassa, sitten minut palautettiin takaisin sairaisiin elämänolosuhteisiin. Kun en saanut apua psykiatriasta, katsoin olevani pakotettu hakemaan sitä muualta, ja kirjallisuudesta löytyi vastauksia vuosien sarjaan kysymyksi miksi. Erityinen anti oli Joan Torresin ja psykologian tohtori Susan Forwardin kirja nimeltä Miehet Jotka Vihaavat Naisia Ja Naiset Jotka Rakastavat Heitä, josta olen ottanut sitaatteja.

   Minä menin naimisiin rakkaudesta, mutta aviomieheni seksin takia. Kun lapset kasvoivat, hän omien itsekkäiden tarkoitusperiensä tyydyttämiseksi panetteli minua ja rumensi minua epäämällä perustarpeita niin, että olin ulkomuodoltani kuin noita-akka, ja kuljin ryysyissä, jotta muut miehet hyljeksisivät minua. Miehet eivät edes tervehtineet minua. Ja naiset pitivät minua transsukupuolisena heteroseksuaalina. Joka tapauksessa lesbona. Lopulta enää kieltäydyin uhrin roolista ja todistaakseni että olen identiteetiltäni feminiini, aloin pitää huolta itsestäni. Pudotin painoa, käytin kauniita asusteita ja koruja, meikkasin, sekä aloin tehdä päivittäin viiden kilometrin kävelylenkkejä. Kotini on siisti ja kaunis, sisältä ja ulkoa. Aviomieheni ryhtyi ensimmäisenä toimiin palauttaakseen minut takaisin siihen uhrin rooliin johon en kuulunut. Hän tutki taskuni, matkapuhelimeni ja tabletlaitteeni, sekä poisti sieltä miespuolisen serkkuni numeron, ja miespuolisen papin Facebook-kaverina. Hän vakoili, kontrolloi, kuulusteli, syytteli ja rähisi. Huono käytös korostui humalassa. Kun hän joutui toistuvasti putkaan häiriökäyttäytymisen takia, häädin hänet asumuseroon, jotten minä itse saa häätöä minun nimissäni olevasta vuokra-asunnosta ilman omaa syytäni. Vielä asumuerossakin asuessaan hän joutui putkaan murtautuessaan asuntooni. Apeltakin jouduttiin hoitamaan alkoholin vieroitusoireita, kun hän sai epileptisiä kohtauksia.

   Psykoottisuudessa on kysymys minättömyydestä. On tullut kielletyksi ihmisenä, miehenä, naisena tms. Mistä tietää että on tullut kielletyksi? Jos ottaa tilan sinä ihmisenä, miehenä, naisena tms., se herättää pahennusta. Minä autan itse itseäni auttamalla muita tekemällä ja puhumalla normaaleja asioita, itse tunteakseni itseni rakastettavaksi ja arvokkaaksi ihmiseksi ja naiseksi, itse rakentaakseni itsestäni itselleni myönteisen ja vahvan minäkuvan. Se tuo minuudelle pysyvät rajat.

L U K U  6

   Voiko sairaus olla geneettinen? Tuotkimuksessa koskien skitsofreniaa identtiset ja epäidenttiset kaksosparikin erotettiin toisistaan syntymästään. Jos yksi identtinen parikki sairastui, ja toinenkin, mutta yksi epäidenttinen parikki sairastui eikä toinenkin, siitä vedettiin se hätäinen johtopäätös, että sairaus on geneettinen. Ennenkuin voidaan luotettavasti todeta sairaus geneettiseksi, konfliktia aiheuttavat tekijät olisi pitänyt rajata minimiin seulomalla tutkimukseen ainoastaan fyysisesti terveitä valkoihoisia heteroseksuaaleja mieskaksosparikkeja, jotka olisivat olleet uusissa perheissä esikoisia tai kuopuksia, joilla olisi olleet äidit, siskot, vaimot, anopit ja tyttäret, jotka eivät olisi sekoittaneet itsekkyyttä ja aggressiivisuutta itsevarmuuteen, jotka voivat olla toistensa suorastaan vastakohtia. Tutkimustuloksista ei kuitenkaan ilmene, olisiko tällaista parasta mahdollista otantaa, johon suhtaudutaan tunneperäisesti, niin käytetty yksinään. Jos vain tutkimuksessa käytettiin myös fyysisesti vammaisia, ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluvia, ja/tai muun rotuisia kuin valkoihoisia ja/tai naisia, jotka olisivat olleet uusissa perheissä keskimmäisiä, joilla olisivat olleet itsekkäät ja aggressiiviset isät, veljet, puolisot, apet ja pojat, niin kyllä tällaisen tutkimuksen tulokset ovat mahdollisimman epäluotettavia, vaikka parikit olisivat miten identtiset. Minä ja kaksosveljeni olisimme hyvin huonoa tutkimusmateriaalia.

   Kun Raamattu kieltää homoseksualismin, ei ole kysymys seksistä, vaan hierarkiasta ja rooleista. Kieltoa ei annettu molemmille, vaan sille joka on mies. Toisen miehen ylle ja sisään tuleminen on väkivaltainen teko, jossa passiiviseksi pakotetun miehen status muuttuu naisen statukseksi. Se kuuluu samaan kategoriaan kuin vastakkaista sukupuolta olevan vaatteisiin pukeutuminen.

   Ensimmäiseksi otan esille mitä ei saa tehdä. Jos mies on syntyjään heteroseksuaali, ja on tullut käännetyksi homoseksuaaliksi saamalla kielteisen vaikutteen naisista ja myönteisen miehistä, niin jos hän saa myönteisenkin vaikutteen naisista ja kielteisenkin vaikutteen miehistä, ei hän takaisin käänny heteroseksuaaliksi, vaan se vain menee johonkin kieroon. Hänestä voi tulla transvestiitti, joka pyrkii esiintymään toista sukupuolta olevana, varsinkin toiselle sukupuolelle tyypillisiin vaatteisiin pukeutuneena. Tällaisen henkilön sukupuolielämä on tavallisesti estynyttä. Jos taas syntyjään homoseksuaali ei tahdo kääntyä heteroseksuaaliksi, mutta saa väkivalloin myönteisen vaikutteen naisista ja kielteisen miehistä ja kääntyy vastoin tahtoaan, hän joutuu konfliktitilanteeseen ympäristönsä kanssa ja sairastuu henkisesti. Jos taas hän tahtookin kääntyä heteroseksuaaliksi, pelkkä tahto riittää saamaan hänet pidättäytymään sukupuolisuhteesta samaa sukupuolta olevan kanssa, mutta se ei riitä saamaan häntä kääntymään, vaan hän tarvitsee ulkoapäin vaikutteita. Jos hän vastoin tahtoaan ei saa niitä, siinäkin tapauksessa hän joutuu konfliktitilanteeseen ympäristönsä kanssa ja sairastuu henkisesti.

   Ei se ole psykologiaa eikä mitään vain todeta diagnoosi, vaan päästää siitä. Onnistuessaan se tuottaa lääkkeitä 100% paremman tuloksen paljain käsin. On Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa henkisesti sairaat 480 enkeleitten maan päälle syntynyttä jälkeläistä, homoseksuaalit miehet ja lesbot naiset, jotka haluavat tulla käännetyiksi heteroseksuaaleiksi, ja heteroseksuaalit miehet ja naiset, jotka haluavat tulla käännetyiksi homoseksuaaeliksi ja lesboiksi. Homoseksuaalit miehet voivat antaa heteroseksuaaelille miehille myönteisen vaikutteen miehistä hankkimalla heille masturbaattorin, ja ottamatta itselleen mitään saada kielteinen vaikute miehistä. Samoin lesbot naiset voivat antaa myönteisen vaikutteen naisista hankkimalla heteroseksuaaelille naisille vibraattorin, ja ottamatta itselleen mitää  saada kielteinen vaikute naisista. Sitten heteroseksuaalit miehet voivat antaa myönteisen vaikutteen miehistä lesboille naisille hankkimalla heille vibraattorin, ja ottamatta itselleen mitään saada kielteinen vaikute naisista. Samoin heteroseksuaalit naiset voivat antaa naisista myönteisen vaikutteen homoseksuaaleille miehille hankkimalla heille masturbaattorin, ja ottamatta itselleen mitään saada kielteinen vaikute miehistä. Näin tapahtuu joukkoparanemisia. Laite on keinona äärimmäinen. Sen täden homoseksuaaleiksi ja lesboiksi kääntyvien ei välttämättä tarvitse olla sukupuolisuhteissa lainkaan samaa sukupuolta olevan kanssa. Jos heteroseksuaaleiksi kääntyvät avioituvat, joko heidän puolisonsa voivat käyttää laitetta heille, tai sitten he voivat pidättäytyä tyydytyksestä joksikin aikaa. 

   Jos syntyjään biseksuaali tahtoo kääntyä heteroseksuaaliksi, hän ei välttämättä tarvitse myönteistä vaikutetta vastakkaista sukupuolta olevasta. Pelkkä tahto riittää saamaan hänetkin pidättäytymään sukupuolisuhteesta samaa sukupuolta olevan kanssa, mutta se ei riitä saamaan häntäkään kääntymään, vaan hän tarvitsee kielteisen vaikutteen samaa sukupuolta olevasta. Jos hän ei sitä saa, hän ei sairastu henkisesti, sillä hän jo puoleksi edustaa sitä seksualiteettia mitä tahtookin, mutta hänelle voi tulla psykosomaattinen vaiva.

   Koska aviomieheni perusluottamus oli petetty jo lapsuudessa, hänelle oli kehittynyt epäluuloinen persoonallisuushäiriö. Vallitsevia tunteita olivat viha, kauna, katkeruus, mustasukkaisuus, ja kateus, eikä hänen isänsä siihen lopettanut. Laman kynnyksellä 90-luvulla hän jätti pojalleen pahasti velkaisen sähköliikkeen, oli pimittänyt osan veloista, livahti itse varhaiseläkkeelle jatkamaan työntekoa, ei maksanut tuloveroa ja piti laitonta varastoa. Aviomieheni äidille oli tehty 60-luvulla maassiivinen aivoleikkaus, josta sanottiin että leikattua kasvainta ei saatu kokonaisuudessaan pois, ja että se jatkaa kasvuaan. Kun se kasvoi, anopille tuli mm. tasapainohäiriöitä. Appi töni anoppia pitkin ovipieliä, ja pakotti tämän nyrkillä uhaten siirtämään siskolta saaneensa perinnön apen tilille.

   Kun anoppi tukeutui poikaansa, joka olisi toisissa olosuhteissa ollut mukava ihminen, hän kuoli mielisairaana, jolloin aviomieheni pääsi tasoihin äitinsä kanssa, ja voi irroittaa otteensa minusta, mutta koska anoppi tukeutui Jumalaankin, appi, joka leskenä ei enää ollut pyhitetty avioliiton kautta vaimoonsa, kuoli anopin syntymäpäivänä. On yhdentekevää viekö haudalle kukkia paljon tai vähän, sitä häväistystä ei oteta apelta pois, sillä heillä apen itsensä nimenomaisesta tahdosta on yhteinen hautakivi. Niin anoppikin pääsi tasoihin apen kanssa ja voi irroittaa otteensa pojan napanuorasta. Aviomieheni kuoli perjantai 13. päivänä. Niin minäkin pääsin tasoihin hänen kanssaan. Minä rukoilin hänen kuolinvuoteellaan ja muistutin häntä Jeesuksesta. Kuopus oli mukana, ja isänsä kuolinhetkellä esikoinen sanoi kokeneensa oudon tunteen. Hukkuvien ei sallittane jättää hyvästejä.

   Terapeutti, jota minä en ollut nöyryyttänyt, tehdessään sellaisia tekoja jollaisia olisi olettanut minun tekevän, niin voittaessaan minut hävisi minulle joutumalla moraalisesti minun alapuolelleni, ja sai osakseen häpeää. Lääkärikunta osaltaan kuormitti minua. Vaikka en voi poistaa kuormaa, on tärkeää että muunnan sen muotoon jossa en koe sitä kuormaksi. Kun minä, jota terapeutti nöyryytti, teinkin tekoja joita olisi olettanut hänen tekevän, niin hävitessäni hänelle voitin hänet pääsemällä moraalisesti hänen yläpuolelleen, ja sain osakseni arvostusta. Kyllä terapautin pitäisi pystyä parempaan tuottamalla enemmän parantuneita kuin minä, mukaanlukien osion 1 sokeat ja osion 3 lapset, äidit, ja masentuneet sekä impotentit, (lukuunottamatta vielä hengellistä puolta). Hänhän sentään pitää minua huonompana.